Jailbird

Aamulla häivyttiin nimettömäksi jääneen pikkukylän Hampton Inn:stä vatsat mukavasti pyöristyneinä. Ensin tosin piti ruokkia autoa reilulla 60 dollarilla, mutta sen jälkeen interstate odotti vauhtimatkailijoita. Matka heilahti todella nopeasti ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo San Fransiscon kulmilla - eli aivan missä sattuu navigaattorin ohjastamana.. Mutta tulipahan tutuksi se mutkaisuus ja mäkisyys, mikä tälle kaupungille on luonteenomaista. Eikä me edes oltu missään köyhälistöalueella, vaan ihan (kait) turvallisilla pikkukujilla joilla ei mahtunut kahta autoa rinnakkain.

Ennen pohjoispuolen asutusalueille eksymistä ylitimme yli neljä mailia pitkän sillan. Sen ylittämisen aikana vänkäri vajosi pelosta paniikin kautta kaikenkattavaan, kristallinkirkkaaseen kauhuun kun äkillinen hukkumiskuolema maanjäristyksen rikottua sillan oli aivan tasan varmasti edessäpäin. Lisämakua tilanteeseen toi se, että ilma oli todella sumuinen ja sateinen ja manner näkyi vasta sata metriä ennen sille saapumista. Ahdistus. Kuivalle maalle päästyämme ajoimme ensimmäiseen ramppiin jossa vänkäri kävi kiskomassa piittkäääät henkoset (ja vaihtamassa kuivat housut).

Golden Gate oli kuuden dollarin sillaksi (tietulli) hieno, vaikkakin sumu esti senkin näkymisen kaikessa komeudessaan. Vielä sillan ylitettyämmekin ehdimme ajaa kerran hukkaan ennen kuin oikea reitti motellille löytyi. Koska olimme taas aivan liian aikaisessa, emme ehtineet saada huonetta ennen kuin oli aika hypätä Alcatrazin lautalle. Mutta beibi sai pystylounaan motellin kolmen neliön "aulassa" ja me Pier 39:n ravintolassa.
Alcatraz cruises-lautta lähti ajallaan ja hyvässä järjestyksessä. Sekin hyvä puoli tässä maassa on, että täällä ei ole venäläisiä etuilemassa ja sekoittamassa paikkaa. Nämä paikalliset on melkein yhtä kilttejä jonottajia kuin me. =)

Lauttamatka kesti noin vartin ja sen jälkeen purkauduimme rattainemme ja muine tavaroinemme vankilasaarelle. Nappulallehan tämä oli jo toinen linnareissu vuoden sisään, syksyllä pyörähdettiin yksi yö Katajanokalla. Toivottavasti napu ei tuon lähemmäs linnaa koskaan joudukaan, ja tuomitaankohan kehitysvammaisia edes vankilaan? Eipä ole tuotakaan juttua tullut koskaan aiemmin mietittyä. Mutta Alcatraz oli ihan hieno, mahtavat maisemat ja historiaa tihkuvat seinät. Audioguiden kuulokkeet korvilla me painelimme linnan läpi taas maailmanennätysvauhtia - miten ihmeessä kukaan saa noissa paikoissa kulumaan enemmän kuin kolme varttia?

Kakun lusittuamme ostimme pari matkamuistoa (toinen on sellainen peltinen vankilamuki jota ryhmän nuoriso-osasto arvostaa paljon juurikin melodisten ominaisuuksien osalta. Sitä kun hakkaa muovilusikalla syntyy kiva vankilasaundi, lisäksi mukaan lisätään vielä laulelua ja show on valmis broadwaylle myytäväksi. Aploditkin tulee omasta takaa.) ja sitten hyppäsimme lauttaan ja hurautimme takaisin "ihmisten" ilmoille. Päätettiin oikaista hieman ja tulla pari katua aiemmin majapaikkaan, tuloksena oli hieman pidempi kävelymatka, kaksi ja puoli läpimärkää reissulaista, yksi perään lähtenyt pummi ja armoton ahdistus tästä motellista.

Kokolattiamatto, kaksi erillään olevaa sänkyä, ulko-ovi jonka raosta päivä paistaa sisälle, enemmän kuin kulahtanut kylpyhuone, armoton tunkkainen haju, vuotava katto, eikä huoneisiin lainattavaa mikrouunia, kas siinä meidän kahden yön nukkumapaikan mukavuudet - niistä huonoista puolista en edes viitsi kertoa. Mutta netti toimii onneksi. Täällä sataa tällä hetkellä ja huomiselle on luvattu vielä kovempaa sadetta. Loppuloman suunnitelma hioutui tänään automatkan aikana sellaiseksi, että me katsomme missä päin läntistä USA:ta on vähiten sadetta ja suuntaamme sinne. Onneksi mukana on koko maan kattava matkaopas, osaava kuski ja aikaa on viikko, eli eiköhän tässä vielä aurinkokin jostain kulmilta löydy.