Fresnon motelli oli juuri sitä, mitä esitteissä luvattiin - eli kokolattiamattoa, kulahtaneita kylppärikalusteita, tunkkaista tuoksua ja isoja ikkunoita parkkipaikalle. Mutta koska yön hinta oli 67 euroa, vaatimustasokaan ei ollut kovin korkea. Respassa työskennellyt mies oli todella mukava ja hän urhoollisesti kantoi mikroaaltouuninkin huoneeseen - beibikin saa ruokaa.
Illan kähmyssä kävimme vielä kerran säästämässä Wallmartissa lastenruokaa ja itselle iltapalaa. Nappulan penisilliinikuuri alkaa puremaan ja hetkittäin hippiä jaksaa jo naurattaakin yskimisen sijasta. Tokihan navigaattori ohjasi meidän jälleen kerran ghetton kautta kaupan takapihalle, mutta eipäs se ole ensimmäinen kerta. Noihin värkkeihin pitäisi todellakin saada se "vältä ghettoja" -vaihtoehto, se on ihan tarpeetonta vältellä maksullisia teitä tai pienimpiä kärrypolkuja, niissä harvemmin tulee luotia auton kylkeen..
Koska kyseessä ei ole rymymatkat, menimme nukkumaan jo ennen yhdeksää. Edellisen yön kaksi nukuttua tuntia painoivat vielä sen verran raskaina silmäkulmissa. Onneksi niin - nahkavekkari herätti meidät neljän aikaan seurustelemaan ja katsomaan lennähtelevää tuttia ja harson alle piiloutuvaa pallonaamaa. Mutta koska takana kuiten oli kohtalaisen "normaalit" yöunet, olimme kuuden maissa jo valmiita aamiaiselle ja jatkamaan matkaa. Motellin aamiaispöytä notkui paahtoleipää ja kahta eri sorttia muroja, siinä vartin valittuamme mitä herkkuja nauttisimme (Paz paahtoleipää, minä muroja) nielimme aamupalan ja läksimme matkaan kohti Yosemiten kansallispuistoa ja mammuttipetäjiä.
Fresnosta lähdettäessä maisema muuttui ihan hetkessä. Aluksi oli aakeaa laakeaa, sitten tuli kumpuja, lehmilaitumia ja Pieni talo preerialla-maisemaa joka hetkessä muuttui taas kallioiseksi. Yosemiten kansallispuistoon pääsylippu maksoi 20 dollaria autokunnalta. Saavuimme aivan alueen eteläkärkeen, josta oli vain kahden mailin matka mammuttipetäjille. Naureskelimme matkalla sille, että olemme saapuneet USA:n Punkaharjulle, maisema oli aluksi samansorttista, mutkainen asfalttitie ja suoria puita sen molemmin puolin. Tosin nämä puut olivat isompia, paljon isompia. Paitsi että ne olivat hammastikkuja verrattuna mammuttipetäjiin. Jos nyt suora sanominen sallitaan (ja miksipä ei, minähän tätä kirjoitan) niin olihan ne jumalattoman isoja puita. Jännästi tuntui ihan hobitilta.
Eteläkärjestä jatkoimme kohti Yosemite Villagea ja nautimme matkalla uskomattoman kauniista, karusta maisemasta. Tämä paikka on mahtavuudessaan samaa luokkaa kuin Grand Canyon, nähtävää olisi koko ajan niin paljon, että silmienkin pitäisi olla laajakuva-moodilla. Kamera on laulanut akkunsa liki tyhjäksi ja autossa juttelu rajoittuu siihen, kuinka mahtavalta tuo näyttää ja katso mitä tuolla on.
On se vaan hieno.
Minkähän takia esim UKK-puistoon ei ole rakennettu yhtäkään tietä? Pelätäänkö Suomessa sitä, että ihmiset löytäisivät luonnonpuistojen ja suojelualueiden kauneuden ja useampikin pääsisi nauttimaan niistä (tietysti pääsymaksua vastaan, eihän teiden rakentaminen ilmaista ole). Ehkä yhtenä syynä on varmaankin se, että missä on tietä, siellä on myös ABC rumentamassa maisemaa..
Eikä tässä vielä kaikki. Poistuimme luonnonsuojelualueelta läntiselle reitille Hwy49/Hwy 120 kohti San Franciscoa ja reittivalinta oli enemmän kuin täydellinen! Mutkaa, kurvia, henkeäsalpaavia maisemia, uutta asfalttia ja vain vähän vastaantulijoita! Herra mun vereni siunaa ja varjele, mutta olihan upea tie!
Tämän illan kohteena on reilut 100 kilsaa SF:sta etelään oleva motelli. Sieltä on hyvä lähteä ennen possun puuppaamista isoille kylille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti