Barstown motelli jätettiin taakse haikeutta tuntematta. Siinä huoneessa oli jotain, mikä sai pikkunappulan yskimään ja meidät aikuisemmat nukkumaan huonosti. Yön aikana ohi jyristeli tavarajuna vähintään 20 minuutin välein ja minä taisin kuulla niistä jokaisen..
Tämä päivä meni tien päällä. Silloin kun reissua suunniteltiin, asetin kipurajaksi 300 km päivässä, meillä on kuiten kyytiläisenä sydänvikainen nappula. Se raja ei oikein ole pitänyt, vaikka onneksi edes muutamana päivänä ollaan ajettu vähemmän ja jopa oltu samassa paikassakin kaksi päivää. Tänään hurahti noin 500km auton mittariin, huoh.
Ajelimme hiljalleen kohti Vegasia - suuntana oli Vegasista vajaa kaksisataa kilometriä sisämaahan päin olevan pikkukaupunki nimeltä St George. Tietty matkalla pysähdyimme Vegasissa ja kävimme huiskuttamassa lentokentän vieressä olevalle nettikameralle jotta kotiväki tietää meidän olevan hengissä ja koko sakki kasassa.
Vegasin jälkeen meillä alkoi bensa loppumaan, ja siitä meinasi tulla päivän parisuhdepähkinä. Onneksi muutaman rampin edestakasella jauhamisella löysimme huoltsikan ja samalla löytyi joku moottoriratakin. Ja se huoltis ei ollut lähelläkään ABC:ta, koska siellä ihanaisessa pikkuruisessa kuumassa kopissa oli myynnissä Ben & Jerrys kirsikkajäätelöä. Lovelovelove.
Maisema pysyi yhtä kuivana tänään kuin eilenkin, eli edelleenkin olemme autioilla mailla. Yhdessä välissä Interstate 15 sukelsi vuoristosolaan ja maisemat siellä olivat aika huimia. Vuorten sisämaan puolella kallioihin tuli länkkäreistä tuttu, punertava sävy. On ihan jännä katsella maisemaa, jossa ei juurikaan ole kasvillisuutta mutta kaikkia värejä tulee maaperän mukaan, on lumihuippuisia vuoria, juurikin noita punaisia kallioita, normaalia hietikkoa ja melkein mustia kivikkoja.
Tähän kaupunkiin tullessa ylitettiin sekä Arizonan että myöhemmin myös Utahin osavaltioiden rajat, eli nappula on käynyt jo neljässä osavaltiossa. Huomenna palaamme takaisin Nevadaan ja Las Vegasiin, viimeisten lomapäivien missio on paukuttaa luottokortti tappiin ja syödä itsensä turvoksiin jossakin buffet-paikassa. Toistaiseksi tällä reissulla ei ole olleet niin hyvät ruoat kuin mitä aiemmilla, mutta tuo sängyssä kuorsaava 75-senttinen on tärkeintä saada ruokittua, mehän kuljetaan vaikka vanhasta muistista jos syömään ei ehditä.
Lauantaina lähdemme sitten taas yli vuorokauden kestävälle kotimatkalle, mutta sitä ennen on aika juhlistaa huomenna vietettävää 21/3 -päivää eli kansainvälistä Downin syndrooman päivää. Juhlitaan siis sitä oikein omalla privaattisakilla ja ajatellaan lämmöllä niitä muitakin tanikoita jotka ovat vanhempiensa yllätyksiksi tulleet valaisemaan maailmaa!
"Just when you think you have learned what you need to know in life,
someone truly special comes into it and shows just how much more there is."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti