Hetkittäin sitä miettii, mitä järkeä tässä reissaamisessa on. Meillä on taas uusia kohteita, joissa täytyy käydä "sitten seuraavalla kerralla". Sille listalle on päässeet Universalin huvipuisto (jahka beibi on niin iso että se pääsee meidän kans niihin laitteisiin leikkimään), Michael Jacksonin tähti, Yellowstonen luonnonpuisto, ehkä Zionkin sitten kun napu kävelee kunnolla itsenäisesti - mikäli sellainen päivä joskus vielä tulee, Arizonassa tai Texasissa kasvavat Lucky Luke-kaktukset - niitä kun ei nähty vieläkään ja hiljalleen alkaa usko hiipumaan, että mahtaakohan niitä olla olemassakaan muualla kuin piirretyissä.
La Quintassa oli juuri se perinteinen motellin aamiainen, eli leipää, munakokkelia ja vohveleita. Kun olimme taas maistelleet herkkuja vatsamme pelastukseksi, aloimme matkanteon kohti Zionin luonnonpuistoa ja kanjoneita. St Georgesta oli sinne noin 70km:n matka, joka - tällä reissulla tutuksi tullutta hypetystä - kulki mahtavien, jylhien maisemien läpi. Pääsymaksu puistoon oli 25,- joka oikeutti 7 päivän oleskeluun alueella. Ihan niin pitkään me emme kuiten siellä viihtyneet. Ajoimme puistossa niin pitkälle kuin pääsimme ja kävimme siitä eteenpäin hieman kävelemässä rattaiden kanssa, sillä tottahan luonnonpuistoissa täytyy olla asfaltoidut kävelyreitit. Kamera lauloi ja me palelimme, sen verran vilpoisa oli aamutuima solan pohjalla. Ostimme matkamuistomyymälästä pakolliset jääkaappimagneetit ja pakenimme paikalta kohti Las Vegasia.
Interstate 15 ei tarjonnut tälle päivälle uusia näkymiä, koska menimme samaa reittiä kuin eilenkin. Eli vänkärillä oli aikaa valuttaa kuolaa rinnuksille ja pilkkiä auringon paistaessa ja Hurricanen Farmers marketista ostetun leivän hiljalleen sulaessa vatsassa.
Pitkän ajomatkan jälkeen saavuimme takaisin Vegasiin. Yön majapaikaksi oli valittu Cosmopolitan-hotelli, koska sieltä sai aamiaista ja se oli lähellä Bellagiota, eli tanssiville suihkulähteille olisi kohtuullinen matka kävellä kääkyläisen kanssa. Respassa meiltä kysyttiin, haluammeko paremman näköalan 30 dollarilla. Tottahan me se otettiin. Eipä muuten tarvinnut lähteä illalla kävelelemään naapuriin katsomaan suihkulähteitä, vaan ihastelimme niitä ihan omalta parvekkeeltamme. Muuten Cosmopolitan oli jotain ihan muuta kuin perhehotelli, ilmeisesti meillä ei ollut tarpeeksi Vuittonin laukkuja tjsp koska palvelu siellä oli ahterista, eikä sitä aamiaista koskaan löytynyt tahi infoa siitä yhtään mistään, Huone itsessään oli hieno, erillinen makuuhuone 40" tv:llä ja 52" telkkari olohuoneen puolella. Amerikassa kaikki on suurempaa, myös minibaarin vodkapullot. Täällä se oli puolilitrainen pääläri - ei kokeiltu.
Illalla vihdoin pääsimme siihen ämppäysvaiheeseen. Menimme syömään Excalibur-hotellin buffettiin itsemme koomapotilaiksi. Ihan tuskaähkyyn emme itseämme tankanneet, mutta kyllä oli kiva lyllertää kotihotellille masut täynnä hyvää ja rasvaista ruokaa. Matkan varrelta nappasimme vielä mukaan ne Vegasin pakolliset muoviämpärit ja tyttären nukuttamisen jälkeen istuimme parvekkeella maisemia ihastellen varmaan toista tuntia.
Huoneessa oli kahden mentävä amme, josta me teimme kolmen mentävän aamukylvyn merkeissä. Nappula oli aivan liekeissä kun vettä oli enemmän kuin ehti räiskyttää ja polskimisesta ei tahtonut tulla loppua. Siinä ei paljon sydänvika painanut kuin toinen väänsi irvistys naamalla vettä altaasta pois. Olihan se kiva lekotella lämpimässä vedessä ja katsella pääkadun aamuelämää, hieman erilainen fiilis kuin työaamuina kotona.
Pari asiaa, jotka ovat jääneet kirjoittamatta aiemmin: Las Vegasin legendaarisella tervetulokyltillä jonotetaan parkkipaikkoja bussiparkilla.. Eli jos satut lennähtämään paikalle, huomaamaan vapaan paikan ja täräyttämään autosi siihen saat todennäköisesti vihaa niskaan ja siirtää autosi pikimmiten jonon hännille..
Eläkeikä on täällä vain suuntaa antava numero, eilen Walmartin kassalla oli varmasti lähemmän kahdeksankymppinen mamma, kukaan muu ei ole ihastellut minun henkilötodistustani sanoilla "oletpa sinä nuori" - mutta imarteluahan sekin on. Näillä meidän nyt ajelemilla seuduilla ei ole ollut kunnollisia rest areoita läheskään niin tiuhaan kuin muualla päin USA:ta, yleensä ne on olleet hyviä taukopaikkoja ja se ainoa mahdollisuus tunkea noita kolikoita jonnekin mihin ne kuuluu, mutta nyt humpsuttelukukkaro vain paisuu paisumistaan, kun setelidollarienkin kanssa on tarpeeksi haasteellista väylätä, saati sitten kolikoiden. Pyykkiä meillä on tullut paljon vähemmän kuin aiemmilla kerroilla, mutta nyt mukana on beibi ja minä olen reippaana mammana pessyt nyrkkipyykkiä muutamassa paikassa.
Kalenterin mukaan tämä aika on varhaiskevättä täälläkin, mutta San Fransiscoa lukuun ottamatta aurinko on hellinyt meitä, nytkin auton mittari herjaa 69 Farenheitia, eli ihan t-paitakelissä liikutaan taas. Kyllähän minulle tämmöinen maaliskuu kelpaisi kotosuomessakin. Telkkarissa hehkutetaan ihanaa lämpöaaltoa ja ruokaravintoloiden tarjoilijat tuskailevat sen kanssa, mutta me naatitaan vaan. Tulevana viikonloppuna nuorisolla on Spring Break-viikonloppu ja huono-osaisimmat valuvat Vegasiin, ne joilla on varaa pakenevat Meksikoon juopottelemaan ja pitämään lystiä. Me onneksi ehdimme alta pois.
Jostain syystä aika usein olemme puolison syntymäpäivänä lentokoneessa, niin nytkin tulee käymään. Paz täyttää vuosia 23. päivänä ja se on hänelle 10 tuntia lyhyempi vuorokausi kuin muut tänä vuonna - kiitos aikaeron. Asiahan tietysti helpottaa minun elämääni varsin paljon, synttärilahjaksi hän voi saada sämpylän New Yorkin lentokentällä tai konjakin lentokoneessa =) Helppoa ja kätevää lahjomista.
Nappulan kanssa matkustaminen on ollut helpompaa kuin olisi uskaltanut kuvitellakaan. Lapsi riepu on tullut äitiinsä ja kaikista mieluiten nukkuu autossa. Välillä pysähdytään ruokailemaan. Koska päiväaikaan ei juurikaan ole mahdollisuutta lämmittää ruokaa, niin hedelmäsoseet ovat päiväruokana kovaa valuuttaa maidon lisäksi. Aamulla ja illalla sitten äpöstetään lihaa, koska se ei mene kylmänä alas (kokeiltu on). Invavessoissa on täällä useimmiten koala care-paikka jossa vaihtaa vaipat ja hoitaa pikkupesut, vaunuilla pääsee miltei kaikkialle ja portaiden lähistöllä on myös aina hissi jotta me liikuntarajoitteisetkin päästään nauttimaan liikkumisesta. Muutenkin täällä lapsiperheitä kohdellaan paremmin kuin kotosalla, Suomessa me saadaan useimmiten kylmää silmää jos menemme ravintolaan tai muuhun yleiseen paikkaan lapsen kanssa, täällä siirretään tuoleja ja tarjoilivat käyvät lepertelemässä tyttelille. Juttu, mikä on huonommin tai tuntuu huonommalta, on lentokoneessa matkustaminen. Euroopassa lentäessä beibille tulee oma turvavyö, joka kiinnitetään jomman kumman vanhemman vyöhön, sekä pelastusliivi. Täällä ei muuten tule. Vaikka tuskinpa siitä lastenvyöstä on mitään hyötyä jos sattuu tärähtämään, mutta kyllä minä sitä kaipasin Atlantin ylityksellä ja tuolla Detroit-Las Vegas-välillä.
Toinen on kaupoissa tuotteiden hinnan ilmoittaminen verottomana. Eli jos paita maksaa 29 taalaa, niin siihen lisätään vielä paikallinen vero päälle, eli siitä paidasta tulee 34 dollarin paita. Tuo on kyllä semmonen homma, että jahka minusta tule USA:n presidentti, niin heti määrään lain joka velvoittaa ilmoittamaan veron hintalapussa (samoin kuin Suomessa ja muuallakin maailmalla).
Pystykahvit aamiaisen sijasta nautittuamme lähdimme ajamaan kohti Hooverin patoa. Männä kerralla siellä käydessä siltatyömaa oli vielä pahasti kesken, josko ne tähän mennessä olisivat saaneet sen kasattua. Boulder City siis kutsuu meitä vierailemaan luonaan. Jossain vaiheessa täytyy vielä tankata auto ja käydä ostamassa beibille maitoa kotimatkan tarpeiksi asti. Ja se outlet odottaa vieläkin säästäjiä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti